Vastuullisuus

Monipuolista työtä ympäristön hyväksi

Vastuullista toimintaa asiakkaiden, maakunnan ja ympäristön hyväksi

Eekoossa vastuullisuus tarkoittaa arjen pieniä ja suuria tekoja asiakkaiden, maakunnan ja ympäristön hyväksi. Oman maakunnan, ihmisten ja luonnon, hyvinvointi ovat osuustoiminnan keskeisiä lähtökohtia. Osuuskaupan toiminnan tulos käytetään investointeihin omaan maakuntaan, palveluja käyttävien asiakasomistajien palkitsemiseen, henkilöstön ammattitaidosta ja työhyvinvoinnista huolehtimiseen sekä yhteiskunnallisten vastuiden kantamiseen.

Monipuolista työtä ympäristön hyväksi

Eekoossa ja koko S-ryhmässä on jo pitkään kiinnitetty huomioita toiminnan ympäristövaikutuksiin. Hiilidioksidipäästöjä pienennetään esimerkiksi investoimalla puhtaaseen energiaan, kuten tuuli- ja aurinkosähköön. Kehitämme aktiivisesti myös myymälöidemme energiatehokkuutta muun muassa modernisoimalla kylmälaitteita ja valaistusta sekä hyödyntämällä tehokasta ilmanvaihto- ja muuta kiinteistöautomatiikkaa.

Osuuskaupassa syntyvä jätettä ei nykyään menee ollenkaan kaatopaikalle, noin 80% jätteestä pystytään kierrättämään tai käyttämään uudestaan ja loputkin jätteet menevät hyötykäyttöön. Toimipaikkojemme piha-alueilta löytyvät suositut Rinki-kierrätyspisteet tekevät kierrättämisestä helpompaa myös asiakkaillemme.

Suuri työllistäjä maakunnassa

Eekoossa työskentelee vakituisesti noin 1000 reipasta palvelualan ammattilaista. Omien työntekijöiden lisäksi Eekoo luo työpaikkoja myös välillisesti: toimintamme ja investointimme työllistävät suuren joukon mm. kiinteistöhuollon-, rakennusalan ammattilaisia. Yli sata paikallista tuottajaa toimittaa laadukkaita paikallisia tuotteita kuten kasviksia, vihanneksia ja leipomotuotteita myyntiin Eekoon toimipaikkoihin. Vakituisten työntekijöiden lisäksi Eekoossa työskentelee vuosittain satoja kesätyöntekijöitä, työharjoittelijoita ja työelämään tutustujia, joista monet saavat ensimmäisen kosketuksensa työelämään osuuskaupan toimipaikoissa asiakkaita palvellen.

Pitkäjänteistä työtä oman maakunnan parhaaksi

Eekoon toiminnan tuloksella palkitaan ostojaan keskittäviä asiakasomistajia ja kehitetään osuuskaupan palveluverkostoa eri puolilla Etelä-Karjalan maakuntaa. Täysin paikallisena yli 110 vuotta toimineena yrityksenä olemme sitoutuneet tekemään kaikkemme maakunnan elinvoiman ylläpitämiseksi myös tulevaisuudessa.